sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Fetaa ja oman maan pinaattia


Fetaa, aurinkokuivattua tomaattia, oliiveja, sipulia sekä oman puutarhan pinaattia. Mikäs sen herkullisempaa! Pohja on helppo ja nopea tehdä, täytettä voi muunnella makunsa mukaan.

Pohja:
100 gr margariinia
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kylmää vettä
0,5 tl suolaa

Täyte 1:
150 gr fetajuustoa kuutioina
150 gr pinaattia suikaleina
1 makea sipuli pilkottuna
aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
oliiveja
3 kananmunaa
2 dl kolmen sipulin ruokakermaa
mustapippuria

Tai täyte 2:
200 gr fetajuustoa kuutioina
200 gr tuoretta pinaattia suikaleina
2 makeaa sipulia pilkottuna
2 kananmunaa
2 dl kermaviiliä
mustapippuria
koristeluun pinaatinlehtiä ja halkaistuja kirsikkatomaatteja

Sekoita pohjan ainekset käsin, nopeasti sekaisin. Älä vaivaa. Painele vuokaan leivinpaperin päälle (halkaisija 27 cm). Laita vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi ja lämmitä uuni. Esipaista suoraan kylmästä, 200 C, 10 min.

Täyte 1: Lisää vuokaan feta, pinaatti, tomaatti, sipuli ja oliivit. Sekoita keskenään munat, kerma ja pippuri. Kaada täytteiden päälle.

Tai täyte 2: Sekoita täytteen aineet keskenään. Kaada vuokaan. Koristele vasta jäähtyneenä.

Paista 200 C, 45-55 minuuttia. Mielestäni parasta kunnolla jäähtyneenä, tai seuraavana päivänä.

Alkuperäinen ohje: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/92306/Feta-pinaattipiiras/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti