lauantai 13. elokuuta 2016

Somerset Apple Pie

Itävallasta tuodun puutarhalehden omenapiirakka-ohje pääsi heti kokeiluun siirtolapuutarhan Elojuhlien piirakkakilpailussa. Oman puutarhan omenoista tehtynä tietysti. Kilpailua voittoa ei tullut, mutta meidän sydämet tämä omenapiirakka kyllä valloitti.

Pohja:
230 g vehnäjauhoja
90 g sokeria
130 g voita tai margariinia
1 pieni kananmuna
veitsenkärjellinen vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa

Voitele noin 20 cm piirakka- tai irtopohjavuoka. Sekoita kaikki pohjan aineet keskenään tasaiseksi taikinaksi. Ota taikinasta noin 1/5 erilleen piirakan kantta varten. Taputtele loppu taikina tasaisesti vuoan pohjalle sekä reunoille (koko vuoan korkeudelta).

Täyte:
1 kg happamia omenia
75 g rusinoita
75 g sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 tl kanelia

Pilko omenat ja sekoita muut täytteen aineet omenoiden sekaan. Kaada täyte vuokaan. Kauli jauhotetulla pöydällä erilleen otetusta taikinasta pyöreä kansi piirakalle ja nosta se täytteen päälle. Ei haittaa, vaikkei kansi ulottuisikaan aivan vuoan reunoille asti. Paista piirakkaa 170 asteessa noin 45 minuuttia. Tarjoile lämpimänä vaniljakastikkeen kanssa tai jäähtyneenä kermavaahdolla koristeltuna.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti